|
Iso voitto GHB:lle YPA II - SB GrassHoppers 2 - 5
GrassHoppersin ylemmän loppusarjan toinen turnausviikonloppu alkoi huipputärkeällä ottelulla lähes arkkivihollisen statukseen noussutta YPAa vastaan. Hyvän henkisen yliotteen antoi taannoinen Ylöjärven Pallon A-junnujen nöyryyttäminen harjoitusottelussa. Heti aloitusvihellyksestä lähtien molemmat joukkueet olivat hyvällä jalalla liikkeellä. GHB otti kuitenkin jäähyn reilun kolmen minuutin jälkeen ja jäähyä ehti kulua vain kolme sekuntia kun YPa johti 1 - 0. Milloinkahan vihreäpaitaset heinäsirkat ovat viimeksi tehneet ottelussa avausmaalin? Puolustajista selkeästi parhaan esityksen viikonlopun peleissä antanut Hänninen tasoitti kuitenkin lukemat vielä ekassa erässä komealla "coast-to-coast"-soololla. Toinen erä alkoi näyttää suuntaa ottelulle. YPa keskittyi sikailemaan, soittamaan suutaan ja istumaan jäähypenkillä. Tuomarikaksikko piti pelin tiukasti hallinnassa eikä epäröinyt antaa varoitusten jälkeen jäähyjä todella kuumana käyneille ylöjärveläisille. GHB kiitti ja niittasi toisen erätauon lukemiksi 1-3. Kolmas erä alkoi murheellisesti, kun jo alle minuutin pelaamisen jälkeen YPA kiri maalin päähän. Pientä huolimattomuutta GrassHoppersilta, ei oltu valmiita heti erän alusta lähtien. Sen jälkeen ottelu lähti kuitenkin YPAlta lopullisesti käsistä ja GrassHoppers meni menojaan loppulukemin 2-5. YPAa ei tuntunut pallon pelaaminen enää kiinnostavan, vaan kentällä nähtiin polvitaklauksen yrityksiä, jääkiekosta tuttuja perstaklauksia ja korkealla heiluneita kyynärpäitä. Onneksi kenellekään ei käynyt kuumassa ottelussa sen pahemmin. Ottelun hahmo oli hattutempun iskenyt Luhtala, joka oli aina äärimmäisen vaarallinen saadessaan pallon vastustajan puolustusalueella. Miehen rannelaukausta on ilo seurata, jos vain silmä pysyy salamannopeassa liikkeessä mukana! Hieno ja tärkeä voitto yhdestä päävastustajista lämmitti mukavasti. Tilastot: Luhtala 3+0 // 2min Hänninen 1+0 Tenhunen 1+0 Ojala 0+1 Niinimäki 0+1 // 4min Lehto 0+1 Kyllönen 0+1 // 2min
|