Edellinen ottelu

SB GrassHoppers - IkU
4 - 11
Etusivu arrow Seuran historia
Seuran historia PDF Print E-mail
Written by Administrator   
maanantai, 03 syyskuu 2007
SB Grasshoppers ry on vuonna 2006 perustettu tamperelainen salibandyseura. Joukkueen juuret juontavat muutaman vuoden taakse. Alkujaan tarkoituksena oli muodostaa porukka, joka harjoittelisi yhdessä lähinnä kunnonkohottamisen ja yhteisen tekemisen vuoksi. Sanoista päätettiin ryhtyä tekoihin ja seura sai nimekseen Grasshoppers.

Perustamispäätöksen jälkeen ryhdyimme kokoamaan muita lajista kiinnostuneita ystäviä, tuttavia ja heidän tuttaviaan ikään ja taitotasoon katsomatta. Saimme kasaan sekalaisen porukan, jolla aloimme yhdessä hioa taitojamme. Väki rivistössämme vaihtui vuoden mittaan, mutta vuoden 2007 alkuun mennessä oli ydinporukka hioutunut yhteen, joten päätimme lähteä kokeilemaan taitojamme Spiral-kevätsarjaan, joka on Tampereella järjestettävä harrastesarja. Tavoitteeksi asetimme rohkeasti muutaman voiton, jotka komeasti saavutimmekin. Todellinen tavoitteemme oli kuitenkin pitää hauskaa yhdessä. Yllättäen kaiken hauskan keskellä alkoi myös taitotasomme kohota ja muistoksi jäikin muutama todella tiukka ottelu kovia joukkueita vastaan. Kevään aikana oli mukaan liittynyt muutama uusi tuttavuus ja miesvahtuutemme alkoi muodostua nykyiseen kokoonsa eli noin kahteenkymmeneen.

Treenattuamme kesän kovaa päätimme jatkaa siitä mihin keväällä jäimme. Tällä hetkellä pelaamme Spiral-liigassa ja keväällä osallistumme myös kevätsarjaan, jolloin koko kauden ottelumääräksi muotoutunee kunnioitettavat noin 40 ja lisäksi mahdolliset ystävyysottelut. Lisäksi treenaamme kaksi kertaa viikossa. Tarkoituksemme on kartuttaa taitoa ja kokemusta sekä hankkia eväitä seuraavalle kaudelle, jolloin vakaa aikomuksemme on lähteä mukaan 6. divisioonaan ja siitä ties mihin. Joukkueemme koostuessa lähinnä korkeakouluopiskelijoista ympäri Pirkanmaata on budjettimme varsin niukka ja hankintalistalla on monia asioita ensiapulaukusta vieraspelipaitoihin. Tätä tarkoitusta varten etsimme tukijoita ja yhteistyökumppaneita tukemaan toimintaamme.
Yhteinen harrastuksemme on antanut paljon mukavia hetkiä sekä luonut paljon uusia tuttavuuksia ja tällä polulla aiomme jatkaakin. Tavoitteiden myötä olemme kehittyneet niin joukkueena kuin yksilöinäkin ja tätä toivomme myös jatkossa.

Last Updated ( maanantai, 15 lokakuu 2007 )
 

Seuramme tukijat

 
 

Mainokset